Kirjaston poistokirjamyynnissä pisti silmään lapinkoirannassuinen opus (vuodelta 1981), ja kun takakansikin antoi ymmärtää sisällönkin siihen liittyvän, nappasin kirjan mukaan. Nyt kirja on luettu läpi, ei se oikein omaan makuuni ollut, mutta kohdat koirasta oli kyllä kivasti ja elävästi kirjoitettu, niitä olisi lukenut enemmänkin muiden löpinöiden sijaan. Nyt tässä mietin, saksiako kirjasta koirakohtaukset ja kansi irti vai laittaako kiertämään eteenpäin vaikka kirjaston saa ottaa-koriin. Natalian kasvattaja on ilmeisesti Martti Vainio, ei sano itselleni mitään, tai ainakin sennimistä henkilöä kirjassa kiitettiin "mitä oivallisimman lapinkoirayksilön alkukasvatuksesta". Takakansi kuvailee kirjaa näin:
"Juhani Peltonen on maan suurimman päivälehden palstoilla ulkoiluttanut pakinoissaan ystävällisen tahdikasta koiraansa Nataliaa. Kirjailija on saanut lapinkoirakaunottarensa ihailijoilta runsaasti suopeaa sekä mielen- että kielenkiintoista postia. Tässä tulee Nataliaa - kera koko peltosmaisen fabuloinnin ilon ja karvauden."
Kevätaurinko kutsuu ulkoilemaan ja eihän siihen kutsuun vastaamatta jättää voi...
Hauska löytö :) ! Ilmeisesti Natalia ei kuitenkaan ollut kirjan aiheena vaan enemmänkin sivujuoni ja mukanakulkija? Mitä aihetta, aiheita, kirja sitten käsitteli?
VastaaPoistaTerveisin lukutoukka joka kiinnostuu mielenkiintoisia kirjoja nähdessään :)
Juuri noin, eli koira kulkee kirjan mukana, kirjoittaja ikään kuin juttelee koiralle elämänsä sattumuksista, vaihtelee kuulumisia sen kanssa, kertoilee väliin pieniä juttuja Nataliastakin ja yleistä elämästä, johon Nataliakin väliin liittyy.
VastaaPoista"Natalia, siro, hurmaava kaunottareni. Ketäs sinä oikein muistuttaisit? No kyllä minä sen vielä hoksaan. Mutta nyt, anna minun vaikeroida ja valittaen kertoa, mitä kaikkea oikein on tapahtunut." Ja sitten juttu jatkuu sillä, mitä kirjoittajalle oli tapahtunut.
"Natalia on ymmärtänyt kaiken. Kielinerokin hän on. Haukkuisi varmaan mukavasti tulkkina. Latinalaisia sananlaskuja hän tajuaa hyvin. Joskus karjaisen leikkisyyttä tavoitellen: Sero venientibus ossa! ja Natalia ikään kuin vastaa, melkeinpä ääni kuuluu: Noli turbare circulos meos. Italiankieltä Natalia suorastaan jumaloi, ulisee oivallisesti sitä kuullessaan, voisi painua oikopäätä Napolin oopperalavalle. Unkaria hän ihailee myös. Mutta ruotsille murisee, tanskalle haukkuu, käy lähes koipeen kiinni."
"Hyvä Natasa, sanon, olet oikein hyvä, paras! Ja Natalia osoittaa kiitollisuuttaan. Hän on pian kolmevuotias. Toivonee syntymäpäivälahjakseen uroksen seuraa, sardiineja tomaattikastikkeessa sekä lihaisan luun, jota on mukava kaluta, paiskoa ilmaan sekä pitää uhkaavan haukunnan kohteena."
"Olemme jo vuosia tienneet, että Vantaa on Suomen, Skandinavian, Euroopan ja mahdollisesti koko maailman rumin, tylyin, tolloin ja ikään kuin kylmäävin kaupunki. Eikä siksi ole lainkaan ihmeteltävää, että siitä käytetäänkin sellaisia nimityksiä kuin esim. Surumantsi, Jakomielimäki ja Vammaa. Lähdemme tarkastelemaan tätä hirviötä Natalian kanssa." Ja sitten on juttua Korsosta, juttelua vastaantulevien ihmisten kanssa yms.