Yhtä vaille käyttövalio

Olen koko alkuvuoden pari kertaa viikossa tsekkaillut tulevia hakukokeita Virkusta (palveluskoiraliiton koe- ja kilpailupalvelu). Minulla oli ajatuksena, että mahdollisimman keväällä käytäisiin yksi koe, mikäli ehtisimme koevalmiiksi, ja sen mennessä hyvin/ei hyvin, ehtisimme vielä ilman hätäilyä toiseen kokeeseen kokeilemaan palveluskoirien SM-kisaoikeuden saamista/parempaa onnea. Toukokuun koetilanne näytti pitkään huonolta, mutta vähitellen alkoi kokeita ilmestyä kalenteriin ja lopulta tuli sellainenkin koe, joka olisi miellyttävän lyhyen ajomatkan päässä eikä toisella puolella Suomea. Tuon kokeen päätin meille tavoitteeksi ja niin maaliskuun puolivälissä herättelin hakutreenikaverimme talviunilta ja aloitimme harjoitukset vielä osittain lumisissa metsissä.

Mesta, Sulo ja maalimies Sulon sisuksissa <3

Mesta tuntui alusta alkaen tosi hyvältä ja marraskuun kokeen jälkeiset angstit olivat unohtuneet täysin. Normaalia treenitahtiamme eli kerta viikkoon treenejä ei ennen koetta olisi ehtinyt olla kuin muutama, mutta kiitollinen olen treenikavereille, että monta kertaa kokoonnuimme hakuilemaan kahdesti viikossa ja Mesta sai rutiinia alle ennen koetta. Tottista varten ehdittiin kolme kertaa kuunnella laukauksia (joista yhdellä kertaa kuuntelimme starttipistoolin lisäksi ampumaradalla savikiekkojen ammuntaa haulikolla ja pauke oli kova) ja muutaman kerran harjoiteltiin esteet ja eteenmeno, häiriöpaikallaoloa testailtiin kahdesti Lumeksen kanssa ja yhdesti ihan vieraan koiran kera. Esineitä Mesta etsi noin kerran viikossa hyvällä fiiliksellä ja jaksoin jopa nähdä vaivaa ja ajella autolla pois kotipihasta vieraisiin metsiin tekemään etsinnät. Ja kun kaiken piti olla valmista ja täydellistä, niin koe peruttiin. Jos käyttäisin kirosanoja, niin sanoisin, että kyllä vitutti.

Lähtölupaa esine-etsintään odottaessa.

Koska nähtävästi olen enenemissä määrin ottamassa koiraharrastuksen hyvinkin tosissaan ja tuhlaamassa siihen yhä enemmän ja enemmän aikaa ja rahaa, en voinut lähikokeen perumisen jälkeen muutakaan kuin ilmoittaa Mestan toiseen kokeeseen niin kauas, etten vielä kuukausi sitten olisi uskonut, jos joku olisi sanonut, että lähden hakukokeisiin 700km edestakaisen matkan päähän. Hullu mikä hullu. Ja kun siinä ilmoittautumisvaiheessa ei edes tiedä, että tullaanko reissusta kotiin tulosten kanssa vai kalliiden treenikokemusten (ei tulosta) kera. En yleensä viitsi edes laskea, paljonko koirat ja niiden kanssa harrastaminen tulee maksamaan, koska se on (liian) paljon ja pelkästään tämän reissun kulut olivat osallistumismaksu 35e, polttoaine n.60e ja hotelli 135e = 230e. Olisi minulla rahoille kyllä muutakin käyttöä, mutta...

Lähtö esineitä etsimään...

Koe alkoi henkilöetsinnällä, jossa Mesta löysi kaikki kolme piilossa ollutta maalimiestä ja vielä haukkui jokaisella niin kauan, että minäkin ehdin perille asti. Mestan ja maalimiehen luo ehdittyäni Mesta tuli yhdellä käskyllä sivulleni ja pysyi siinä ilman lisäkäskyjä sen ajan, kun maalimies kömpi ylös piilostaan. Mestan ilmaisuhaukkuja ja motivaatiota kehuttiin (mm. loppumatkan viimeiselle maalimiehelle se taittoi melkein kävelyvauhtia maaston ollessa hankalaa pk-valjaiden jäädessä koko ajan risuihin kiinni ja törröttävät oksat/kannot pistelivät Mestaa ja se aivan ulvahteli kulkiessaan, mutta sinnikkäästi jatkoi matkaa haistamalleen maalimiehelle), keskilinjalla haukkumista moitittiin (Mesta turhautuu, kun minä värkkään, pitäisi opetella sujuvammaksi). Minua kehuttiin hyvästä koiranohjaamisesta, etsintäalueen kattavan tutkimisen toteuttamisesta (eli siis koiran lähettämisestä sopivin välimatkoin tutkimaan aluetta) ja hillitystä käytöksestä koiran haukkuessa keskilinjalla.

...paluu löydetty esine suussaan.

Seuraavana oli esineruutu. Tämän kokeen perusteella voisi sanoa, että uusi esine-etsinnän treenaustaktiikkani, josta kerroin aiemmin, toimii. Ollaan treenattu vain yhdellä esineellä, yhden kerran kahdella, mutta kun kokeessa esineentuonnin jälkeen kiireettömästi kehuin Mestaa (kuten treenatessakin ennen palkalle pääsyä) enkä vain lähettänyt suoraan uudelleen etsimään, se ikäänkuin nollasi tilanteen ja Mesta lähti yhtä hyvällä motivaatiolla etsimään yhä uudelleen ja uudelleen. Kaksi esinettä löytyi (ja palautusvauhti oli täysii), kolmas olisi ollut ihan etukulmassa kaatuneen puunrungon/risukon edessä, johon en lähettänyt Mestaa ollenkaan, kun pelkäsin sen valjaiden menevän rikki (hakuradalla jouduin vaihtamaan sille uudet valjaat, kun päälläolleet rikkoutuivat risukossa).

Esineen luovutus.

Viimeisenä tottelevaisuusosuuteen, jossa Mesta ensin suoritusvuorossa ja suorituspari paikallamakuussa. Pisteitä laskeskelin etukäteen sen verran, että tottiksesta tarvittaisiin vähintään 89p ykköstulokseen. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes tuli hyppynouto, jossa heitin kapulan aivan liian pitkälle ja Mesta kapulan otettuaan ei kohdentanutkaan paluumatkaa esteeseen vaan esteen vieressä seisoneeseen tuomariin ja meinasi palauttaa kapulan sille... Kääk! Loppuliikkeet sujuivat jälleen erinomaisesti ja paikallamakuussakin Mesta pysyi nätisti, vaikka harjoittelukerrat vähissä olivatkin. Kyllä jännitti siellä piilossa (voittajaluokassa ohjaaja on paikallamakuuajan koiralta piilossa) odotellessa miettiä, että millaiset pisteet saadaan, riittääkö ykköseen...

Lähtölupaa odotellaan tässäkin.

Maastopisteet 181, tottispisteet 91, yhteensä 272/300p, 1-tulos, toinen kiinnitys käyttövalionarvoon, yhtä ykköstä (ja näyttelytulosta) vaille rotunsa ensimmäinen haun käyttövalio! On mulla vaan aikamoinen lapinkoira! Pikku-Mestari, höpsö ja höppänä Meme, voi Mesta, minkä teit! 

Esine tuotu ja välipalkkaus ennen etäpalkalle pääsemistä. Tämä ja muutkin kuvat treeneistä kevään varrelta.