Elekieltä

Minusta on hauska seurata Mestan ja suomenpystykorva Merin tapaamisiin liittyvää elekieltä, nämä kuvat ovat elokuulta. Meri on sellainen "perinteinen hankala nainen", se aina haluaa tehdä tuttavuutta ja lähteä leikkimään toisten koirien kanssa, mutta sitten kuitenkin äkäilee, jos häntä vähänkin lähennellään. Osittain tämä saattaa johtua Merin taustasta tarhakoirana vähin sosiaalisin kontaktein, josta omistajansa kuoleman myötä tuli isälleni muutama vuosi sitten 6-vuotiaana. Eipä niitä sosiaalisia taitoja koirat tai ihmisetkään oikein opi, jos ei ole lajikumppaneita, kenen kanssa niitä harjoitella.

Mesta on aina ollut loputtoman kärsivällinen ja rauhallinen Merin kanssa, eikä korvaansa lotkauta sen ärinöille. Toisinaan saattaa päänsä kääntää eri suuntaan, ettei aivan hammasta saa, mutta muuten Merin äksyilyt menee Mestan mielestä sarjaan "akkojen turhat höpinät". Ihailen sitä, millä taidolla ja myös sinnikkyydellä Mesta toimii Merin kanssa. Lumes on koko elämänsä vältellyt kaikenlaisia ristiriitoja, se on täydellisen kiltti koira, ja sanoo Merillekin heti heipat ja juoksee kauemmas rauhoittamaan tilanteen, mutta Mesta vain seisoo paikoillaan, että eipä tässä hätiä mitiä, suutaan akka vaan soittaa, mutta ei se mitään tee.

Meidän säännöllisen epäsäännöllisesti päivittyvällä https://www.instagram.com/teamvallattomat/ -tilillä olikin jo yhteiskuva koko nelikosta, mutta tässä vielä pelkistä lapinkoirista omansa. Vasemmalta alkaen Vallu 11v1kk (sekin kodinvaihtajana isälleni tullut), Mesta 6v7kk ja Lumes 10v9kk. Vallussa jo ikä näkyy, sekä ulospäin että käytöksessä - se on vielä rauhallisempi kuin nuorempana ja varmasti myös kyynärien nivelrikko vaikuttaa liikunnallisuuteen negatiivisesti. Flexadin-ravintolisä on Vallulla auttanut kyynärien oireiluun. Lumesta sen sijaan ei ikä eikä vaivat vielä juurikaan paina - sitä voisi käytöksensä perusteella aivan hyvin luulla ennemminkin kymmenkuiseksi pennuksi kuin kymmenvuotiaaksi veteraaniksi, ihan kuten ensimmäistä lapinkoiraani Alluakin aikoinaan. Minun on hyvin vaikea liittää Lumekseen termiä "vanha" ja ihmettelen aina ihmisiä, jotka puhuvat jo tyyliin kahdeksanvuotiaistakin koiristaan vanhuksina. Minä koen omistavani kaksi vielä parhaassa iässään olevaa koiraa ja välillä oikein yllätyn, kun jossain kohtaa muistan, että eihän ne ihan nuorukaisia enää kumpikaan ole.

Ampumaradalla (ampumakatos on kuvan alareunasta oikealle noin parinkymmenenmetrin päässä) ammuttiin tauluihin ja koiria kiellettiin tulemasta ampumapaikalle. Lapinkoirat tottelivat, kuten kuvasta näkyy, pystykorva ei, kuten kuvasta näkyy - tai siis pystykorvaa ei sen takia näy kuvassa ollenkaan. Kyllä Merikin sitten käskytettiin sieltä pois, mutta mieluiten jokainen koira olisi ollut siellä missä ihmisetkin, eli tässä tapauksessa kuuntelemassa laukauksia aivan lähietäisyydeltä. Kuvasta näkee myös, että kaikilla koirilla on iloinen ja reipas mieli paikan äänimaailmasta huolimatta. Vallu muuten on hyvä esimerkki siitä, että vaikka arkuus (myös ääniarkuus) on yksi koirilla vahvimmin periytyviä ominaisuuksia, niin silti samassakin pentueessa voi olla asian suhteen erilaisia yksilöitä. Valluhan on nimittäin itse täysin äänivarma, mutta sen täyssisko sitten onkin erittäin ääniarka (ja valitettavasti sillä on silti teetetty useampikin pentue).