Syksyisin ilmojen ollessa varsinkin öisin jo aika viileitä, näkyy joskus iltaisin yksittäisiä sammakkoja asvalttitien reunassa ilmeisesti päivän viimeisiä lämmönrippeitä keräämässä. Tuosta tien kohdasta, missä sammakkoja olen lämmittelemässä nähnyt, on yhteen meidän lenkkimetsään sellainen vajaan kilometrin matka. Ollaan siinä tietyssä metsässä aika monta vuotta lenkkeilty ja ikinä en ole siellä nähnyt ainuttakaan sammakkoa. Se ei tietenkään ole mikään tae, etteikö niitä siellä olisi, eipä sitä montaa muutakaan luonnoneläintä tule koskaan livenä nähtyä, vaikka tietääkin, että taatusti metsässä niitä elelee.
Viime kesänä metsäpolun kosteikkoiseen kohtaan ilmestyi yllätyksekseni sammakonkutua. Muistan, miten ihmettelin, miksi sammakko on päättänyt tehdä jälkikasvunsa niin surkeaan paikkaan, koska se polkukosteikko kuivuu ja kastuu kelien mukaan. Siitä ohikulkiessa aina vilkaisin huolissani kutupaikkaa, joka päivä päivältä yhä uhkaavammin alkoi kuivua ja pian uusien pikkusammakkojen taru olisi lopussa ennen kuin pääsi edes kunnolla alkamaan. Sammakot ovat rauhoitettuja ja tämä koskee myös niiden poikasia sekä kutua, joten mitään niistä ei saa häiritä eikä varsinkaan kotiin katseltavaksi alkaa kuskaamaan.
Loukkaantuneita ja vaarassa olevia luonnoneläimiä tulee kuitenkin auttaa, joten suunnittelin joku päivä lähteväni sangon kanssa metsään ja pelastaa sammakonkudun kuivuvan polun varrelta ja käydä kippaamassa se aina vetisenä pysyvään suolampareeseen. Kävi kuitenkin niin ikävästi, etten pariin päivään ehtinytkään lähteä sinne polun suuntaan, ja kun viimein kiirehdin paikalle, oli jo liian myöhäistä. Poden vieläkin huonoa omaatuntoa siitä, että tuli viivyteltyä liian kauan. Se ei auta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, jos se teko-osa jää kuitenkin uupumaan.
Ehkä sain jonkinlaisen anteeksiannon, sillä muutama päivä sitten lähes kirjaimellisesti törmäsin tuolla samaisella polulla kolmeen suureen sammakkoon! Ensimmäinen köllötteli auringossa metsäpuron kävelytasanteella, seuraava istuskeli yhdessä märässä kohtaa polkua ja kolmas loikoili sen viime kesäisen kutukohdan ylittävillä pitkospuilla. Yläkuvassa on keskimmäisenä nähty sammakko, joka loikkasi kameraa karkuun ja sukelsi sulavasti vesilammikkoon kadoten sammaleiden sekaan. Kuvassa näkyy kuitenkin kivasti sammakon pitkät takakoivet, vaikka muuten suttuinen kuva onkin.
Tuo poluilla oleskelu on kyllä sammakoille vähän vaarallista puuhaa. Ne on niin huomaamattomia, että minäkin jokaisen niistä näin vasta melkein astuessani päälle, ja jos jollain menopelillä olisi ollut matkassa, niin sammakoilla ei valitettavasti olisi ollut mitään jakoja. Se on muuten hauska, miten koiratkaan ei ollenkaan huomaa noita paikallaan kyyhöttäviä sammakoita, kävelevät ihan vierestä ohi. Ehkä, jos olisi pää siinä kohtaa matalammalla tai olisivat muuten enemmän eläimistä kiinnostuneita, niin voisi osua nenään.
Alla kuvassa oleva yksilö retkotti jotenkin oudosti pitkospuiden välisessä raossa, sillä oli kaula jotenkin rutussaolevan näköinen ja omituiset sisäänpainuneet tummentumat kaulansivuilla. Se näytti vähän kaulastaan yliajetulta ja tummentumat vähän kuin repeämiltä, mutta silmät olivat kuitenkin normaalit, sen minkä nyt kuvittelen sammakolle normaaliksi olevan, ja sammakin kaulakin on niin lyhyt kohta, ettei millään maastokelpoisella pyörälläkään ole niin kapeita renkaita. Päädyin kuvaamisen jälkeen kevyesti tönimään sammakkoherraa/-rouvaa kepillä, jotta saisin sen liikkeelle ja näkisin, onko se normaali vai loukkaantunut - ja ehdin jo miettiä, että jos se on loukkaantunut, niin mitäs minä sille sitten teen, laitan taskuun ja vien lääkäriin vai... Onneksi sammakko muutaman kevyen tönäisyn jälkeen päätti luopua kohmeisen ruumiinsa lämmittelystä ja loikki reippaasti tiehensä, kaulan rututkin suoristuivat samalla. Ehkä sitä ei vain heti talvilevon jälkeen ole parhaimmillaansa.
Kotona piti vielä googlata, olivatko näkemäni sammakkot harvinaisia viitasammakoita vai tavallisia ruskosammakoita. Helpoimmat tuntomerkit lajien erottamiseen toisistaan ovat kuono ja kaula: ruskosammakon kuono on pyöreä, viitasammakon terävämpikärkinen, ja tämän perusteella ainakin tuo pitkospuusammakko on ihan selvä ruskosammakko, ja kaulan molemmin puolin on ruskosammakolla tummat juovat, viitasammakolla ei, joten siitä lisävarmistus vielä lajimääritykseen. Netistä ruskosammakoiden kuvia selaillessani osui silmiin myös muitakin yksilöitä, joilla tuo kaulajuova on vähän tuollainen ihon sisään painuneen oloinen, joten ihan normaalia näköjään sitten sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti