Edellisessä kodissa okia ei ollut ehditty juurikaan käsitellä, joten kovin kesyjä ne eivät olleet, uteliaita kylläkin. Alkuun Horus (muinaisegyptiläiseen mytologiaan kuuluva taivaanjumala) tuntui kesymmältä kuin Iiris (Isis, Egyptin polyteistisen jumalakaartin äitijumalatar), koska oli Iiristä rohkeampi ja uteliaampi, mutta kotiuduttuaan kunnolla, osat vaihtuivat. Iiris tuli aina haistelemaan kättä ja antoi silitellä itseään, mutta Horus pitkän aikaa pinkaisi heti pakoon, jos siihen koski. Ajan kuluessa Horuskin tuli vähän kesymmäksi ja vuoden taittuessa syksyyn, sitäkin sai jo vähäsen silitellä eikä säikkynyt yhtään niin paljon kuin aiemmin. Toisin kuin ns. tavallisten lemmikkihiirien häntä, okahiirten häntä on hauras ja saattaa katketa, jos siitä otetaan kiinni. Horukselle oli käynyt näin edellisessä kodissaan, jonka vuoksi se oli käytännössä hännätön.
Horus
Koska olin hiiriyhdistyksen sivuilta lukenut, että okahiirillä ei ole samanlaista korkeustajua kuin tavallisilla lemmikkihiirillä ja että ne sen vuoksi saattavat hypätä alas huomattavan korkealtakin, niitä tulisi pitää kädellä "kuppimaisesti", ei avoimella kämmenellä. Ymmärsin tämän kämmenten kuppina pitämisen siten, että pidin kämmeniä päälleikkäin, jolloin okat eivät päässeet siis hyppäämään pois. Tästä tiukasta vapaudenrajoittamisesta Horus ei pitänyt, vaan pari kertaa puraisi sormeni verille asti. Ensimmäisen tilanne oli kuin suoraan jostain television piirretyistä, hiiri tarraa kiinni sormeen, ei päästä irti, ja alitajuinen reaktio on ravistella kättä, jolloin hiiren ote irtoaa. Samalla tietenkin säikähdin suuresti, että eihän vain irtiravistellulle hiirelle nyt käynyt kuinkaan, mutta kyllä se ehjänä välikohtauksesta selvisi - enkä saanut minäkään mitään jälkiseuraamuksia hiirenpuremasta, vaikka veri lensi.
Aloin kuitenkin arastella okien käsittelyä enkä hetkeen uskaltanut lainkaan nostella niitä käsin. Vähitellen aloin taas Iiristä pidellä, tällä kertaa avokämmenellä, jossa se hyvinkin nätisti oppi "istuskelemaan". Horusta en pitkään aikaan muuta kuin pikaisesti nostin vaapanajuoksentelun jälkeen takaisin asumukseen, mutta hiljalleen luotto siihenkin tuli takaisin, joskin Horuksella oli tapana toisinaan näykkäillä kättä. Okien myötä innostuin käymään jyrsijänäyttelyissä, niissä on sekä virallisia luokkia rekisteröidyille jyrsijöille ja kaneille (ulkomuodon arviointi) ja epävirallisia pet show-luokkia (kunnon, olemuksen ja käytöksen arviointi). Iiris esiintyi kiltisti ja kauniisti saaden palkintoja, Horus näykkäisi tuomaria ja jäi siten palkinnotta, mutta sain tuomarilta neuvon puhaltaa nopeasti aina Horukseen, kun se näykkäisee. Keino tepsi ja näin Horuksestakin tuli oikein mukava käsiteltävä.
Alkuun okahiirten meille tultua, annoin niiden juoksennella joka päivä vapaana Sepi-kanini häkin päällä ja pahvilaatikkoon tekemässäni "puuhamaassa". Toisinaan hiirulaiset viihtyivät vapaudessa useamman tunninkin, lattialle ne eivät koskaan yrittäneet juoksentelupaikoistaan poistua. Liikuntaa Horus ja Iiris siis saivat, mutta siitä huolimatta Iiris pääsi hieman lihoman, kun tuli niin usein herkkuja kerjäämään (kyllä, hiiretkin osaavat sen) ja niitä sille aina annoin. Okahiirillä kyllä on ihan yleensäottaenkin taipumusta lihoa herkästi, joten niiden ruokavalioon tulee kiinnittää huomiota.
Iiris
Iiris
Okahiirten oltua luonani jo useamman kuukauden, keksin häkin päällisen puuhailupaikan lisäksi kokeilla antaa niiden juoksennella vapaasti sellaisen huoneen lattialla, jossa ei ollut mitään hiirenmentäviä piilopaikkoja ja ovet sai suljettua tiiviisti. Kyllä tykkäsivät! Ihan palturipuhetta sellainen, että tällaiset pienen saaliseläimet eivät muka asumuksensa ulkopuolisesta vapaudesta nauttisi - Iiris ja Horus olivat aina ihan onnessaan tulossa "ulkoilemaan", viipottivat onnellisena paikkoja tutkien ja närkästyivät, kun otin ne kiinni (sillä sehän tiesi palautusta asumukseen). Yksi okien lempparijuttu oli kiipparoida sisään löysähihaisten paitojeni hihan sisälle tunneliin. Allu-koiruus tahtoi usein mukaan hiirten juoksentelua katsomaan, eivätkä hiirulaiset pelänneet sitä juuri lainkaan, muina hiirinä hyppelivät sen tassujen yli ja kiipeilivät selässäkin. Allua näin läheinen tuttavuus välillä ahdisti, mutta silti se aina tahtoi paikalle.
Allu ja Iiris
Vas. Horus, oik. Iiris
Horus
Iiris
Yhdessä vaiheessa Iiris juoksi usein juoksupyörässä, joka vapaana ulkoillessa oli lattialla, leivänpala suussaan, kuluttikohan se näin enemmän kaloreita? Ainakin lihominen alkoi vasta, kun tämä tapa oli loppunut... Sepi-kanin häkin päällä olevasta kuivattujen leipien rasiasta okat hilasivat aina yhden leivän pois. Leipä oli huomattavasti okia suurempi, mutta toistivat silti aina kuvion, jos laitoin leivän takaisin rasiaan. Muutenkin ne tosiaan olivat herkkujen perään. Samaisen häkin päällä oli pienessä kierrekantisessa lasipurkissa koirankuivaruokaa, ns. nappuloita, ja hiiret osasivat pyörittää löyhästi suljetun kannen auki ja saivat näin makupaloja varastettua. Näkemiini gerbiileihin verrattuina Iiris ja Horus olivat hiljaista porukkaa. Niiden asumuksessa kaikki pysyi järjestyksessä, sillä eivät koskaan kaivelleet puruja. Jyrsimisintokaan ei ollut suurensuuri, lähinnä väliin innostuivat pahvia silppuamaan.
Iiris
Iiris 2001-2004, lopetettiin laihtumisen ja eläinlääkärin vahvistaman diagnoosin, osittain sisäisen kasvaimen vuoksi ennen kuin menee liian huonoon kuntoon.
Horus 2001-2005, löytyi kuolleena terraariosta, ei mitään aikaisempia, sen suurempia oireita.
Kirjoituksen pohjana ikivanha tekstini syksyltä 2003, tein siihen sanamuoto yms. pieniä muutoksia ja lisäyksiä, jotta saatiin "tähän päivään" sopivaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti