Alku aina...

Jatketaas historiankirjoituksia ajasta ensimmäisen, oman autoni kanssa. Tempun hankinnasta (linkki) olen kirjoitellut muutama vuosi sitten, joten onkin jo korkea aika kertoa, miten yhteinen elomme alkoi sujumaan.

22.9.2005 Aamulla lähdin töihin Tempulla. Tai siis yritin lähteä, ja lopulta kyllä lähdinkin, mutta ei siitä hommasta aluksi meinannut tulla yhtään mitään. Temppu ei millään pysynyt käynnissä. Heti tuli mieleen, että mitä se nyt oikein temputtaa, minähän teen kaiken oikein. Ja niin teinkin, vaan en tarpeeksi hyvin, vaikka oikein olikin. Tempun kytkin on niin jäykkä, ettei toista (eikä se haittaa, saa ollakin, sen ansiostahan sitä ei ensimmäinen katsoja ollut ostanut ja se säästyi minulle). Minä painoin kytkimen pohjaan ja käynnistelin autoa, mutta se vain sammui. Ja sammui ja sammui ja sammui. Sammui kuin saunalyhty. Ei tuu, ei mee, ei tutise. Vihdoin sitten Temppu pysyi sen verran pienen hetkisen edes hyrinöissä, että ehdin vaihdetta peruutukselle laittaa. No, auto sammui ja vaihde sanoi rumasti. Siinä vaiheessa tuli mieleeni, että kytkin ei taida ollakaan ihan paikoillaan asti ja kun sen sinne sain polkaistua, niin johan lähti Temppu komeasti liikkeelle ilman mitään muuta mielessään.

Töistä sain lähdettyä hyvin, tosin seuraavalla etapilla parkkeeratessa huomasin, että käsijarru oli (taas) jäänyt päälle. Sinänsä ihmeellistä. Miten auto voi liikkua käsijarrun ollessa päällä, koska eikö käsijarrun tehtävä juuri ole estää liikkuminen? Seuraavasta paikasta lähtiessäni olin kovin ylpeä, sillä sain Tempun peruutettua toisten autojen välistä ihan ilman kolhuja tai muutakaan mielipahaa. Että kun tunsin itseni taitavaksi!

Tulihan niitä ongelmiakin jälleen, kun toista kertaa elämässäni olin tankkaamassa autoa ja ensimmäistä kertaa asialla yksin. Jätän ensin Tempun parkkiin ja käyn lukemassa automaatin ohjeet. Ei vaikuta ylivoimaisen vaikealta. Palaan takaisin Tempun luo ja valmistaudun lähtöön. Tempulla taisi olla kova nälkä, kun ei meinannut taas käynnissä pysyä. Vihdoin se onnistuu, mutta mitä näenkään - joku röyhkimys ajaa juuri sille tankille, jolle ajattelin Tempun kanssa hurauttaa. Odotan. Odotan. Mies tuntuu kokeilevan jokaista hallussaan olevaa korttia automaattiin. Päätän kokeilla sitten toista tankkauspuolta ja Temppu osuukin hienosti kohdilleen. Teen tarvittavat korttihommelit ja aloitan ruuanjakelun Tempulle.

Mutta mitäs mitäs, mitään ei tule! Tuijotan näyttöä, jossa pitäisi vilistä litrat ja eurot. Hinta: 0,20€. Mikäs tässä nyt mättää. Saan jollain ihmeen konstilla edes kolmisen litraa ainetta Tempun sisään, mutta olin kyllä ajatellut antaa sille hieman enemmänkin nesteytystä. Yritän ja yritän, kahva pohjassa ja eri kohdissa tankin suuta. Ei onnaa. Huikkaan apuun jonkun kauppaan menossa olevan miehen, joka ensimmäisenä epäilee tankin olevan jo täynnä. Mutta kun ei se ole! Mies kokeilee itse tankkaussysteemiä Tempulle ja kas kummaa, bensaa tulee niin että lorisee. Vaihdetaan kahvaa ja kokeilen itse, mutta ei tipu, ei lirise litraakaan. Mies kokeilee uudelleen ja taas bensaa tulee kuin vettä vaan. Totean, ettei se taida vain haluta toimia minulla. Mies toteaa, että samallahan hän nyt tankkaa tässä loppuun, että sitä vartenhan miehet ovat, auttamiseen. Se on oikeaa puhetta. Kiittelen kovasti avusta ja lähden matkaan Tempulla, joka tällä kertaa ei temppuile laisinkaan.