Ei kahta ilman kolmatta

Eräänä loppukesän aamuna Pulmalla ajellessani aloin kuunnella, että ihan kuin takaa oikealta kuuluisi jotain kolinaa. Hiljennin radiota - kuuntelen muuten aina ruotsinkielistä Yle X3M-kanavaa, koska suomenkielisten kanavien juontajien typerät höpöttelyt (ja osassa myös mainokset) alkaa aina jossain vaiheessa ärsyttää, mutta ruotsinkieliset ei, koska en ymmärrä kuin yhden sanan sieltä ja toisen täältä, niin ei tajua, vaikka nekin höpöttelis typeriä. Kolina kuului vielä selvemmin radion hiljennyttyä, joten pysäytin Pulman kohdalle osuneelle linja-autopysäkille (vaikka ei niihin saisikaan kyllä pysäköidä) ja nousin kiertämään auton ympäri varmistuakseni, että kolina on jotain riittävän sisäistä, josta ei tarvitse vielä huolestua.

Yllätys oli suuri, kun oikeanpuolimmainen takarengas olikin puhki ja typötyhjä, sillä ajotuntumassa en ollut huomannut mitään muutosta. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin soitella renkaanvaihtaja paikalle ja vaihdettiin rikkoutuneen kesärenkaan tilalle tilapäisesti talvirengas, jotta matka pääsi jatkumaan. Yhden uuden kesärenkaan sijaan ostettiin sitten uusi koko kesärengassarja, koska ensi kesälle kuitenkin olisi pitänyt laittaa kaikki uusiksi ja oikeastaan syksy vaihtelevine keleineen on järkevin aika ajaa uusilla kesärenkailla eikä millään loppuunkuluneilla reppanoilla.

Seuraavaksi hajosi sitten kamera ja samoin kuin autonrenkaasta, tuli kamerastakin käyttökelvoton, eikä siitä vakuutusyhtiönkään mielestä kannattanut alkaa edes kysellä mitään korjauskuluja uuden ostamisen sijaan. Olin tykännyt kyseisestä kamerasta kovasti, koska oli näppärän kokoinen kuljettaa mukana, helppo ja nopsa käyttää sekä minun tarpeisiin sillä sai ihan riittävän hyviä kuvia otettua. Kysäisin Nikonin käyttäjätuesta varmistuksen, että sitä kameraa ei tosiaan saa enää mistään (kuin ehkä käytettynä) ja että mikä olisi vastaava malli nykyisestä valikoimasta. Tukisähköpostin osoite oli niin kummallinen, etten olettanut sen edes olevan suomenkielinen, ja odotinkin saavani parin viikon päästä vastausviestin, jossa pyydetään kertomaan sama asia uudestaan englanniksi. Yllätys oli iloinen, kun heti seuraavana arkipäivänä sähköpostissa jo odotti vastaus ja vielä ihan selvällä suomenkielellä.

Tämän jälkeen alkoi sitten nettikauppojen selaus, jotta mistä sitä uuden kameran hankkisi. Nykyään on suosiossa ostella kaikenlaista ulkomaalaisilta halpissivustoilta, mutta minä edelleenkin kannan veromark..euroni mielummin suomalaisten liikkeiden kassaan, joista ne tulevat yrityksen Suomeen maksamien verojen kautta vielä toiseenkin kertaan myös minun hyödykseni. Lopulta päädyin ostamaan kameran Kameraliike.fi-nettikaupasta (linkki), jonka kivijalkamyymälä on nimeltään Mikkelin valokuvausliike Oy. Laitoin liikkeeseen sähköpostia ennen ostopäätöstä ja vastaus tuli yhtä nopeasti kuin Nikonin käyttäjätuestakin. Seuraavaksi jännitettiin ilmoitetun 3-5 päivän toimitusajan paikkansapitävyyttä ja niin vain viidennen päivän aamuna kamera oli matkahuollosta noudettavissa.

Ensin hajosi autonrengas, seuraavaksi hajosi kamera ja kolmanneksi hajosi oma polvi (linkki). Viikon polvi oli täysin käyttökelvoton ja olin kyynärsauvojen armoilla, toisen viikon sille pystyi jo hieman varaamaan painoa sauvoilla keventäen ja kolmannesta viikosta eteenpäin olen kävellyt enemmän tai vähemmän huonosti ilman sauvoja. Pääsin lopulta magneettikuvaukseenkin polvea näyttämään, kun ei parantuminen tunnu kunnolla etenevän. Pelkäsin kaikenlaista vakavampaa vikaa kierukkarepeämästä lähtien, mutta onneksi kuvista ei kuitenkaan löytynyt mitään rikkinäistä, ainoastaan sisemmässä sivusiteessä oli ensimmäisen asteen vaurio eli joku revähdystyyppinen vamma. En halua tietää, miten kipeitä ovat sivusiteen toisen ja kolmannen asteen vauriot, jos jo ensimmäinenkin aste on näin invalidisoiva, vaikka mitään ei ole edes hajalla.

Ehjyyden lisäksi hyvä uutinen on, että polvi tuntuisi vähitellen oikeasti alkavan parantua. Sillä on kyllä huonompia päiviä (kuten erityisesti viime viikon ke-la) ja parempia päiviä, mutta mateluvauhtia varovaisesti askeltaen pystyn käydä jopa puolen kilometrin kävelyllä kahdesti päivässä, joka on huima edistys aiempaan sataan metriin verrattuna. Eilen onnistui myös vajaan kilometrin mittainen polkupyöräily Mestan kanssa, kun viikko sitten ensimmäistä kertaa yrittäessäni pääsin alle 100m päähän, jonka jälkeen oli pakko kääntyä takaisin polven ollessa todella ärtynyt polkupyöräilyideasta. Kyllähän se jokainen kävelyaskel ja polkupyörälle vauhtia polkaisu polvessa tuntuu ja matkan edetessä tuntuu enemmänkin, mutta sentään edes vähäsen voi normaaliin tapaan liikkua. Mitään äkkiliikkeitä polvi ei edelleenkään kestä, ei juoksuaskelia ja pienikin sivuttaisliike askeleissa sattuu, myöskin ulkopäin tulevat paineet ovat nou nou ja koirien kanssa joutuu varomaan, etteivät osu polveeni yhtään vauhdista. Suoraksi ojentamisesta polvi ei myöskään pidä ja polvi-istunnasta ei kannata haaveillakaan, sattuu meinaan melkoisen paljon. Näitä kaikenlaisia rajoitteita lukuunottamatta se on jo aika hyvä. :D