Voiko epäonnistuminen olla onnistuminen?

Noin viikko sitten kertoilin Lumeksen jälkitreenihistoriasta, eikä itselläni kokemusta ole yhtään sen enempää kuin se, mitä Lumeksen kanssa on tullut tehtyä. Ilmoitin meidät silti tosiaan sinne jälkikokeeseen jo nyt, kun ei syksyn osallistumisista voi tietää varmuutta. Ajattelin kokeilla, että onko näin vähällä treenimäärällä mahdollisuutta selvitä kokeesta läpi, ja samalla saisin itselleni kokemusta ja kokeisiin tähtäävää lisätietoa lajista. Tavoitteeksi asetin, että kunhan Lumes edes löytäisi sen jäljen, niin olisin tyytyväinen, kaikki muu olisi plussaa.

 Ostin treeneihin ennen koetta 650g painavan Gappayn ns. ipokapulan. Muutaman heiton jälkeen kapula näytti tältä...

Kentällä tapahtuneen koiratarkastusten jälkeen lähdettiin letkassa ajamaan kohti jälkimaastoja. Meidät pysäytettiin oman janamme kohdalle odottamaan tuomaria. Metsä näytti hyvältä, aika samalta, millaisessa ollaan treenattukin. Siinä odotellessani kävelytin hieman Mestaa, joka suurimman osan kokeesta joutuisi odottelemaan vain autossa ja oli suunnatonta intoa täynnä. Olin aivan varma, että se haukkuisi autossa koko Lumeksen jälkisuorituksen ajan. Palautettuani Mestan autoon, otin Lumeksen ulos, jotta voin peitellä auton. Aurinko paistoi suoraan autoon ja pelkäsin, että muuten Mesta läkähtyy siellä sen parikytäminuuttisen aikana, joka jäljellä menee. Ikkunat raolleen, takaluukku auki, veräjä lukkoon, ötökkäverkko veräjän päälle, avaruuspeite auton päälle ja taisin vetäistä vielä tavispressunkin toiselle puolelle näköesteeksi Mestalle (jos ei näkisi meidän lähtöä, ehkä ei ihan heti ainakaan haukkuisi).

Yksi satsi treeneissä käyttämiäni jälkikeppejä.

Lumeksen jälkivarusteina on tavispanta ja halvin löytämäni jälkiliina (Karlie flamingo), jonka heti toissa keväänä ostamisen jälkeen leikkasin kahtia ja lyhemmästä 3m pätkästä tein tavislenkkeilyyn talutusremmin. Treenit oltiin suoritettu sillä 7m liinalla, mutta kokeessa pituutta pitää olla 10m, joten ompelin vain pätkät takaisin kiinni toisiinsa ja valmista tuli. Tuomaria odoteltiin Lumes makuulle komennettuna, tuomarin (ja muutaman muunkin henkilön) saapumisesta Lumes innostui ja oli ihan valmis lähtemään hakumetsään. Jälkeähän ollaan yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina treenattu ihan vain keskenämme. Lähtöaika jäljelle 17.45, jäljestysaikaa 20min (sis. max 5min janalla, ja janahan on siis 30m pitkä etsintälinja, jonka varrelta koiran tulee löytää se jälki) + palautusaikaa kepeille (joista saa pisteitä kepeistä 1-5 20p/keppi ja kepistä 6 30p) 5min, koska jäljen päässä ei ole kepeille vastaanottajaa vaan autolla täytyy ajaa palautuspisteelle.

Jälkiliinan liitoskohdan ompelin värikkäällä langalla, jotta on helppo purkaa kokeen jälkeen.

Lähetin Lumeksen janalle, se lähti hyvin - suoraan, rauhallisesti ja nenä maassa. Melkein heti kääntyi jäljestäen vasemmalle, johon saimme komennon "väärä jälki". Pyysin Lumeksen takaisin janalle ja lähetin uudestaan eteenpäin. Se eteni suoraan, kunnes kääntyi kävelemään oikealle. Meni monta metriä sinne suuntaan, välillä pikkasen vasempaan ja sitten taas eteenpäin oikeaan. Liinan ollessa lopuillaan, se alkoi selvästi jäljestää ollen todella ilahtunut jäljen löytämisestä. Lähtiessäni perään, meidät kuitenkin komennettiin takaisin janalle. Olin yhdeltä treenikaverilta saanut kyseiseen tilanteeseen ohjeeksi vain pyöräyttää koira ympäri, koska todennäköisesti olisi takajäljellä ja kääntämisen jälkeen jatkaisi jälkeä oikeaan suuntaan. Mutta Lumes oli 10 metrin päässä minusta, monta metriä sivusuunnassa eri kohdalla kuin minä, joten en saanut sitä siististi pyöräytettyä ympäri. Kutsuin kehuen luokse, keräsin liinan melkein kokonaan uudelleen kerälle (jä järki tässä oli mikä? aikaa vaan kului hukkaan...) ja lähetin janalta eteenpäin.

Päästiin jana loppuun, siinä välissä ehti oksa tarttua liinan puoliväliin ja irrotin sen (jonka ajan olin liian lähellä koiraa), sekä liina pyörähtää Lumeksen jalan ympäri, lähti onneksi pois, mutta ei löytynyt jälkeä oikeaan suuntaan. Käännyttiin takaisin päin, Lumes kulki alkupisteestä katsottuna janan vasemmalla puolella koko liinan mitan päässä minusta. Jos olisin tässä kohtaa tajunnut, että se Lumeksen takajälki oli toisella puolen jossain samoilla kohdin, olisin antanut sille aikaa "haahuilla" ja löytää jälki, mutta enpä tajunnut en, joten kulkin eteenpäin janan alkua kohden. En ollut kyllä itsekään enää janalla vaan pari metriä siitä sivussa. Päästiin janan alkuun, siitä taas uudelleen loppua kohden. Lumes oli jo vähän väsähtänyt koko janaan, mutta meni taas koko liinan mitan viistoon oikealle ja lähti jäljestämään uudelleen jälkeä taaksepäin. Itsellä ei tässäkään kohtaa aivot raksuttaneet sen vertaa, että olisin kävellyt samalle tasolle sen kanssa, josta voinut paremmin pyöräyttää vastakkaiseen suuntaan, vaan kävelin viistoon perässä (mikä järki, kun oli siis se sama takajälki...) ja saatiin uus komento takaisin janalle.

Lumes aika paljon masentui siitä, että pitkän työskentelyn jälkeen taas löydettyään jäljen ei edelleenkään saa jatkaa sillä, eikä sitä oikein kiinnostanut koko jäljen etsintä enää. Itsellä alkoi paniikinpoikanen iskeä, että mahtaa aika olla aika lailla jo lopussa, kun sahataan vaan janaa eestaas, kohta loppuu koe siihen, ettei päästy edes aloittamaan jälkeä. Lumes kuljeskelee siksakkia janan vasemmalla puolen, itse haahuilen ties missä. Ollaan taas janan lopussa, käännyn ympäri, Lumes kuljeskelee siellä samalla puolen vähän päämäärättömästi - ja yhtäkkiä alkaa jäljestää. Pliispliis, ole oikea jälki, pliispliispliis, hoen mielessäni. Lumes jäljestää eteenpäin, kuljen perässä, tuomari ei käske meitä takaisin ja kohta sivusilmällä näen, että autot lähtee pois. Lumes löysi kuin löysikin oikean jäljen, jes!

Ainoa olemassaoleva jäljestyskuva Lumeksesta on tämä 1.8.2009 otettu, tuolloin Lumes oli 7kk.

Ensimmäinen keppi löytyi aika pian, tosin Lumes joutuu hetkisen haistelemaan paikantaakseen sen tarkemman sijainnin. Jatketaan jälkeä eteenpäin. Mesta haukkuu autossa, ampuradalta(?) kuuluu pamauksia, edempänä metsässä talutellaan koiraa. Lumes pysähtyy ja katselee ympärilleen, mutta jatkaa eteenpäin. Sitten tulee hukka, ei susihukka vaan jäljenkadotushukka. Lumes pyörii ympyrää liinan säteen verran, pysähtelee, kulkee, haistelee, katsahtelee minua. Lopulta Lumes huomaa, että jälki kääntyy oikealle ja jatkaa taas jäljestäen eteenpäin. Alan miettiä, että ollaan sen verran jo edetty, että jostain kepistä ollaan kyllä menty ohi, mutta olkoot. Polun kohdalla Lumekselle tulee uusi hukka, jatkaako siitä yli vaiko ei, mutta yli menee. Mielessäni käy, ollankohan enää edes oikealla jäljellä, mutta eipä tässä muuta voi tehdä kuin seurata koiraa.

Lumes haistaa uuden kepin, veikkaan, että oli keppi nro3. Haistelee hetkisen yhdessä kohtaa ja heiluttelee häntää, mutta jatkaa sitten matkaa. Olisiko kannattanut kehaisten kannustaa koiraa? Edes pyytää se takaisin jatkamaan etsimistä? Ei tietenkään, jatkan vain matkaa koiran perässä. Näin ei koskaan ole käynyt treeneissä, että keppi haistetaan, mutta sitä ei löydykään, joten en siinä yhtäkkiä tilanteen ollessa päällä vain saa järkevää ajatusta mieleeni. Harmittelen töppäystäni. Neloskeppi löytyy tuotavaksi asti, tosin pitkään joutuu sitä etsimään. Juotan Lumeksen. Toisessakin kulmassa joutuu työstämään pitkään jäljen suunnan varmistusta ja sotkeutuu jälkiliinaan sekä pyörittää sen kiven ympäri, käyn selvittämässä sotkut. Vitosta etsii hetken, mutta luulee taas vääräksi hajuhälytykseksi ja jatkaa matkaa. Mitä teen itse? Olenko viisaampi ja tajuan nyt edes kutsua sen koiran takaisin, kun en edelleenkään kehua ymmärrä? En tietenkään, mielessä kyllä jyllää koko ajan, että pitäisi sitä ja tätä, mutta mitään en tee, kuljen vain koiran perässä eteenpäin ja olen onnellinen, että jäljestää. Ehkä niitä keppejäkin pitäisi silti ajatella... Kutoskeppi löytyy pitkän haistelun ja paikantamisen jälkeen.

Vilkaisen kelloa, vieläkö ehtisi palata sitä vitosta etsimään? Ei todellakaan, muutama minuuttia aikaa saada edes ne kolme keppiä palautetuksi. Juosten autolle, joka onneksi on lähellä jäljen loppua. Tässä vaiheessa huomaan, mikä virhe oli ottaa Mesta mukaan tai ainakaan viritellä niitä kaikenmaailman pressuja ja muita suojia auton päälle, kun olisi KIIRE eikä todellakaan aikaa mihinkään ylimääräiseen. Tiessä on aivan järkyttävän suuria kuoppia, mutta en ehdi ajatella niitä, kun kaahaan kepinpalautuspisteelle. Luulin olevani minuutin myöhässä ja olin ihan masentunut, ettei saatu jäljeltä yhtään pisteitä, vaikka sentään selvitettiin se koko 500 metriä loppuun asti kolmen kepin kera, mikä oli ihan superhieno suoritus meille. Esineruudun (jossa Lumes on niin pähee, että alta 15s esine oli jo mulla kädessä!) jälkeen selviää, että oltiinkin just ja just ehditty oikealle minuutille palauttamaan kepit ja saatiin pisteetkin siten talteen. Jos riemusta hyppiminen olisi tapaistani, nyt olisin sen tehnyt!

Treenailtiin kentällä muutamaan kertaan ennen koetta, A-este onkin täynnä Lumeksen ja Mestan kuratassunjälkiä. <3

Meidän tottis alkoi paikallaololla, jossa itse mokasin jo heti alkuun sanomalla maahanmenokäskyn lisäksi vielä paikallaolokäskyn - tokossahan se on sallittua, mutta pk-kokeissa siitä lähtee pisteitä pois. Lumes makasi pää maassa hievahtamattakaan. Seuruun se aloitti vähän heikosti, mutta jo ensimmäisen suoran puolivälissä skarppasi ja meni siitä eteenpäin loppuun asti reippaasti. Liikkeestä istumistahan Lumes ei osaa ilman askelapua ja mikähän järki siinä on aina kokeissa testata, että jos se sittenkin osaisi, kun ei osaa niin ei osaa. Tokossahan se on heti nolla, jos koira jää väärään asentoon, mutta pk-kokeissa siitä saa vielä vitosen. Mitä tekee idioottohjaaja? Katsoo perään ja antaa lisäkäskyn, vaikka tietää, että istumiseen se ei auta ja siten vain nollaa liikkeen. Järki ohoi... Liikkeestä maahanmenossa otin liian vähän askelia (miksi, oi miksi, kun kuitenkin koko ajan niitä mielessäni laskin), mutta luoksetulossa Lumes tulee eteen istumaan, ei suoraan sivulle. Työvoitto! (Viime marraskuussahan siis vasta vaihdoin tuon eteentulon luoksariin ja noutoihin.) Tasamaanoudossa Lumes palauttaa kapulan suoraan sivulle. Hyppynoudossa se hyppää mennessä yli!!!!! Superii!!!!!! Ja vielä palauttaa kapulan eteen, tosin vinoon, mutta sou vat, edessä kuin edessä!!!!! A-esteen kiipesi mennessä, mutta täytyy myöntää, että vähäsen olin pettynyt, kun kiersi takaisin. Kapulan palautus oli tässäkin eteen, ja nyt vielä ihan suorassa!!!!!!

Pisteiden valossa tämä meidän koe oli totaalisen epäonnistunut, mutta koska kaikki kriittiset pistemenetykset olisi jääneet menettämättä, mikäli olisin itse ollut enemmän ajantasalla asioista, on tämä koe omissa silmissäni kuitenkin täydellisen onnistunut, koska koira oli oikeasti hyvä! Se selviää agikisoista, tokokokeista, rauniokokeesta, koiratanssikisasta, hakukokeista ja nyt se selviää myös jälkikokeesta. Jos mun pitäisi nimetä itselleni koiraharrastuksiin joku, jota fanitan, vihdoinkin osaisin vastata siihen kysymykseen - Lumes on vaan ihan parasta, mitä tiedän.