Kepkepkep - pujottelutreeniä

Tajusin tuossa talven mittaan, että Mestahan täyttää maaliskuulla hyvänenaika jo kuusi vuotta ja alkaa kääntyä koirasta parhaimmassa iässä kohti vanhenemista. Eihän lapinkoira sinänsä nyt ole kuusi- tai seitsemän- tai kahdeksanvuotiaanakaan vielä vanha, mutta fyysisesti raskaiden harrastusten järkevyyteen se ikä niilläkin vähitellen alkaa vaikuttamaan. Esimerkiksi jo pennusta asti yksi tuleva kisalajiajatus Mestalle on ollut agility, mutta kohta alkaa olla turha sitäkään enää kisatavoitteellisesti harrastamaan, jos ei hetikohtapian tee asialle jotain. Sama palveluskoiralajien kanssa - en tiedä jaksanko sitä käyttövalioitumis ykköstulosta hakukokeista enää yrittää, mutta ainakin jälkikokeissa ja mahdollisesti etsintäkokeessakin on ollut ajatusta kisata, mutta pitäisiköhän kenties tehdä asialle jotain muutakin kuin vain ajatella sitä.

Agilityhän on sillä tavalla hyvällä mallilla, että parin ensimmäisen vuoden aikana sitä on sen verran paljon harjoiteltu, että kisavalmishan Mesta on jo jokusen vuoden muutoin ollut, jos joku vain olisi opettanut sille vielä keinun ja kepitkin ihan varmaksi asti. Meneehän se ne molemmat avustettuna, mutta en haluaisi kisatilanteeseen kuitenkaan viedä vielä hieman epävarmoille esteille ja tehdä sitten sen seurauksena mahdollisesti hallaa jo aikaansaadulle motivaatiolle ja osaamiselle.

Yrityksenä aktivoida itseäni tilasin Kärkkäisen verkkokaupasta (linkki) muoviset, taittorunkoiset agilitykepit puolikkaana settinä (eli 6kpl keppejä). Lumiseen aikaan treenattiinkin aika ahkerasti ihan sisätiloissa käytävämaton päällä, jossa toki luonnollisesti treeni oli aika rajoittunutta. Mesta tajusi nopsaan läpijuoksemisen idean ja varsinkin ees-taas-treeni heitetyillä nameilla oli sen mielestä tosi hauskaa. Mestahan on kyllä aiemmin mennyt ihan normikeppejäkin 12 sarjana, mutta halusin laskea lähtötasoa ja katsoa, mitä näillä kujakepeillä saataisiin aikaan (toivonmukaan sujuva, itsenäinen pujottelu). Sen verran nämä kepit muuten poikkeavat kuvauksesta ja virallisista mitoista, että keppien väli suoraan vedettynä ei ole 60cm, vaan tuo mitta on kepin keskikohdasta seuraavan kepin keskikohtaan, mutta en usko sillä olevan mitään merkitystä harjoittelun kannalta verrattuna kisamittaiseen pujotteluun, kun ero kuitenkin on niin pieni.

Tulleella paketilla piti koirien toki hieman temppuilla ennen avaamista.

Kepit ovat kätevässä kantokassissa, jossa niitä on tarvittaessa helppo kuljettaa mukana.

Pientä alkutestausta, Lumes piti visusti kiinni luustaan, jottei Mesta vahingossakaan vain saa sitä.

Kujakepeillä koira opetetaan ensin juoksemaan keskeltä läpi. Keppejä suoristetaan vähitellen kohti oikeaa muotoa, jolloin pujottelun fyysinenkin puoli tulee mukaan.

Keväällä tuli aika pitkä tauko keppitreeniin, kunnes tajusin huhtikuun tienoilla, että maahan on jo sula ja kepit voisi sitä myöden iskeä nyt pihamaalle. Siinä niitä onkin tullut harjoiteltua säännöllisen epäsäännöllisesti, kun voi helposti ihan ohimennessäänkin tehdä pari sarjaa. Tehtiin paljon sisältä tuttua ees-taas-pujottelua, jossa olin seisomassa keppien jommassa kummassa päässä ja Mesta pujotteli vuoroin minua vastaan ja vuoroin minusta poispäin, ja aina Mestan ollessa menossa viimeisen välin kohdalla, heitin sille lelun kauemmas eteen, jonka napattuaan se tuli pujotteluun toiseen suuntaan (lelu suussaan), heitin lelun jne. Samaa tehtiin myös namien kanssa. Tällä tyylillä pujotteluun lähestymisineen sai kivasti vauhtia, paljon toistoja nopeaan tahtiin ja ennenkaikkea homma oli Mestan mielestä hauska leikki.

Pääsääntöisesti läpijuoksut onnistuivat aina, mutta välillä tuli ihan ihmeellisiä pujottelun aloituksia, joissa syöksyttiin vaan johonkin kohtaan keppejä. Ihan kuin ei yhtäkkiä vain olisi tajunnut, että niitä on pari vielä siinä taaempanakin. Vähänkin viistot lähestymiset olivat tosi vaikeita, kun yritin niitäkin ottaa treeniin mukaan, että opetellaan heti nekin. Aika pian luovutin viistojen lähestymisien kanssa päättäen, että kunhan nyt edes suorat lähestymiset onnistuisi aina ja päästäisiin vetämään keppipohjaa pidemmäksi -> läpijuoksun sijaan homma alkaa muistuttaa jo pujottelua. No ei ne suoratkaan tulot kepeille joka kerralla ottaneet onnistuakseen, mutta vedin silti vähitellen suoremmaksi (ja laitoin hyppyesteen toiseen päähän keppejä), kun eikö sitä ole se joku ohje, että kun uusi juttu onnistuu yhdeksän kertaa kymmenestä, niin voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen (ja toistoja per vaihe kuitenkin oli jo reilusti yli sata). Sama epämääräisyys aloituksissa jatkui, suurin osa just hienosti, mutta sitten välillä ihan ihmeesti sujahdetaan jostain kolmannesta keppivälistä sisään. Jouduin myös jättämään lelunheittopalkkauksen pois ja siirtymään pelkkiin nameihin, kun Mesta alkoi taas pitkästä aikaa näkemään eteensä lentävät lelut sillä tavalla, että ne osuvat siihen (vaikka oikeasti eivät siis ole lähelläkään osua), jonka seurauksena vingahtaa ja väistää lelua, joka luonnollisesti laimentaa lelupalkkauksen iloa.

Lumekselle olen opettanut pujottelun verkkokepeillä (sillä Mestallekin nuorena tein alkuja) ja muistelisin, että aika sujuvasti oppi meni perille, vaikka ei treenimäärät mitään suurensuuria senkään kanssa olleet. Mestan kanssa ei nyt vaan jotenkin tunnu edistyvän uudelleenopetuksesta huolimatta ja tuntuu, että ollaan edelleen ihan samassa lähtöpisteessä kuin aiemminkin. Onnistuu ja sitten ei taas onnistu. Joko Mesta on tässä taidossa hitaampi oppimaan kuin Lumes, vaikka onkin muutoin oikein välkky, tai opetan sitä huonommin, tai sitten se on ihan normaalia, että virheitä tulee välillä ihan omituisiin paikkoihin pitkänkin aikaa opetusvaiheessa, vaikka ei Lumeksella tullutkaan, tai sitten pujottelun täydellisen suorituksen oppiminen on Mestalle mahdottomuus toisen silmän syvyysnäkörajoitteen takia ja se ei välillä vain jotenkin hahmota ensimmäistä eikä aina toistakaan keppiä. Olisikin niin helppoa, kun tietäisi, että mistä johtuu, ja jos johtuu näöstä, niin voisi lopettaa turhan treenaamisen, jossa ei koskaan tule valmista. Nyt ei auta kuin miettiä, että vedänkö taas uudestaan vaatimustasoa alemmas ja yritän olla huolellisempi, vai jatkaako tästä vaiheesta, mihin ollaan päästy ja pysyä siinä niin kauan, että homma rulaa. Ehkä vaan aloitan alusta vielä kerran ja jos ei edelleenkään onnaa, niin edistymättömyyden syy voisi mahdollisesti silloin olla siinä silmäviassa.

Ulkonakin jatkettiin alkuun läpijuoksulla, mutta pidemmälle vedettynä kuin sisällä.

Palkkalelut on parasta!

Edellinen lelu tippuu suusta syöksyttäessä uuteen leluun kiinni.

Kumpikin koira on aina läsnä ihan sama mitä treenataan, osaavat erottaa kumman vuoro tehdä ja odottava hengailee laitamilla.