Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään

Mesta on siitä vähän hassu koira, että sen mielestä vapaana lenkkeilykin on tylsää. Se kyllä osan lenkistä juoksentelee ja tutkailee "kuten normaalit koirat", mutta aina jossain kohtaa se tylsistyy ja järjestää itselleen tekemistä. Metsässä näitä tilanteita ovat heti irtipääseminen jälkeen, pitää hakea joku risu jostain, juosta sen kanssa ja pätkiä palasiksi minua odottaessa. Alkutouhotuksien jälkeen se juoksentelee itsekseenkin, mutta jossain vaiheessa taas alkaa etsiä jotain aktiviteettia oksien muodossa. Joka vuosi Mestan kanssa olen miettinyt, että mikä olisi sellainen lelu, jota olisi helppo kantaa lenkeillä mukana ja antaa Mestalle keppien tilalle silloin, kun pelkkä vapaana oleminen ei riitä. En ole keksinyt, joten talvisin se on saanut leikkiä lapasillani, joskaan niitäkään ei joka kelillä tee mieli kädestään sille antaa, ja muutoin se on sitten värkännyt niiden keppien kanssa.

Alkuvuodesta koin ahaa-elämyksen antaessani koirille ulos etupihan leikkeihin köyden, jonka sain joskus vuosia sitten Lumeksen vepe-harjoituksia varten. Köysihän olisi helppo heittää olan yli, joten se kulkisi vaivatta mukana, sekä se on niin pitkä ja näkyvä, ettei huku metsään, vaikka Mesta sattuisi jättämään sen jonnekin. Tämän huippuidean seurauksena köysi lähtikin metsälenkeille mukaan aina, kun vain muistin sen matkaan ottaa. Mestankin mielestä lenkkeilystä tuli monta kertaa aiempaa mukavampaa, kun minun ei enää tarvinnut rajoittaa sen keppitouhuja, vaan se sai rellestää köyden kanssa niin paljon kuin vain halusi. Ja Mestahan halusi! Se touhuilee köyden kanssa vähintään puoli tuntia per metsälenkki. Juoksee, tiputtelee, noukkii, kaapii, kieriskelee päällä, esittelee minulle, esittelee Lumekselle, heittelee ilmaan, raahaa perässään, kiskoo minun kanssa, juoksee minua pakoon jne. Vapaana lenkkeilyn mielekkyys Mestalla tuplaantui, enää ei ole ollenkaan tylsää ja mikä parasta, nyt säästyvät myös lapaseni koiranhampailta, ei tarvitse pelätä keppileikkien riskejä + Mesta ei hypi Lumeksen päälle saadessaan kantaa jotain.

Reilu viikko siitä, kun olin käyttänyt Mestan silmälääkärillä pienentyneen pupillin takia ja lääkäri kertoi myös syvyysnäön puuttuvan siitä silmästä, jätin kerran ottamatta köyden mukaan metsään, koska tarkoitus oli kiertää vain ihan pieni lenkki. Päästin Mestan irti heti päästyämme metsän puolelle ja Mesta alkoi samantien karsia männyntaimea oksista. Pyysin sen käymään luonani, vapautin, ja Mesta meni suoraan sen saman männyntaimen luo, avasi suunsa tarratakseen sen runkoon kiinni, mutta silmä osui terävään katkaistun oksan päähän ja Mesta vingahti. Käskin Mestan takaisin ja tirkistelin sen silmää näkyvän vaurion varalta. Olin näkevinäni jonkin pienen pisteen, jota silmässä ei kyllä aiemmin ole ollut, joten palattiinkin sitten heti kotiin ja taskulampun valossa tarkastin silmän uudelleen ja kyllä vain, pieni piste siinä oli. Ei muuta kuin soittoa lääkäriin ja onneksi saimme luvan tulla samantien näyttämään silmää, joten reilu tunti vahingon sattumisesta Mesta oli jo lääkärin tutkittavana.

Sattui niin hyvin, että työvuorossa oleva lääkäri oli juuri se silmälääkäri, jolla ollaan Mestan kanssa käytykin. Hän ehtikin jo säikähtää, että oliko Mesta mennyt telomaan sen ainoan terveen silmänsä, mutta onni onnettomuudessa se oli se sama oikea silmä, johon kaikki vaivat tuntuvat muutenkin kerääntyvän. Silmä tutkittiin perusteellisesti poissulkien laajemmat vauriot, mutta onneksi oksanpää oli osunut vain ihan pintakerrokseen ja silmä oli muutoin ehjä. Mesta sai viikon antibioottitipat silmäänsä, jottei haava tulehdu ja aiheuta isompaa vahinkoa. Tästä on nyt kulunut aikaa pari viikkoa ja haava edelleenkin näkyy silmässä, aika näyttää jääkö siihen arpi vai paraneeko kokonaan. Kuvassa nuoli osoittaa tikunreikään, silmän yläosassa näkyy tummanruskeat pigmenttiläiskät, muut vaalennokset ovat useammanlaisia heijastuksia kameran salamasta ja yläosan "viivat" ripsien varjoja.